0

Valtamedian Maidan-verilöylyn uutispimento ja Väyrysen vaatimus Ukraina-keskusteluille - 31.1.2018

Kokoomuksen Verkkouutiset osoittivat jälleen eilen Paavo Väyrysen perusteltuja keskusteluvaatimuksia pilkatessaan, että Suomen valtamediassa vallitsee edelleen haluttomuus lopettaa Ukrainan nykyhallintoa tukeva Maidan-propaganda ja ryhtyä vihdoin käsitelemään Ukrainan tapahtumia tiedetyn valossa, pian jo neljä vuotta Ukrainassa tapahtuneen aseistetun vallankaappauksen jälkeen.

Suomessa uutisagendana omaksuttu Maidan-pimento jatkuu ja kaikki tässä vastineessani esitetty on dokumentoitua faktaa niistä realiteeteista, jotka Suomen valtamedia on kuluneiden vuosien aikana vaikenemisen propagandassaan jättänyt uutisoimatta.

Pohjana Väyrysen julkiselle pilkkaamiselle on tällä kertaa hänen varsin kunnioitettava yritys avata presidentti Sauli Niinistön silmiä Ukrainan tapahtumien realiteeteille, jonka hän teki kirjelmöidessään presidentille vuodenvaihteessa 2014-2015, eli lähes vuosi Kiovassa tapahtuneen Maidan-vallankaappauksen ja voimankäyttöä edeltäneen joukkomurhan jälkeen.

Verkkouutiset keskittyvät tapansa mukaan, mitään päinvastaisesta todisteita esittämättä väittämään, että Väyrysen vaatimus Ukrainan tapahtumien tasapuolisesta tutkinnasta ja keskustelusta olisi vain pahaista "Venäjän propagandaa".

Paavo Väyrysen kirjelmässä Niinistölle on viitteenä Youtube-video asioista, joita lännen valtamedia ei halunnut Maidanin tapahtumista kertoa, tuoden esiin erityisesti Viron ulkoministeri Urmas Peitin puhelinkeskustelusta nauhoitetun raportin, kuinka "Maidanin joukkomurhan takana olisi todennäköisesti henkilöitä vallan kaapanneesta hallinnosta". Nauhoite on tosiasiassa tärkeää totuutta paljastavaa dokumentointia, jossa ei ole journalistisesti katsoen mitään vähäteltävää. Videoinnin lähde Storm Clouds Gathering on tuottanut vuosien myötä runsaasti tutkivan journalismin materiaalia laadukkaissa videoraporteissa ympäri maailmaa.

Se, että joku kiistää myöhemmin tarkoittaneensa sanoillaan mitä täysin ymmärrettävästi sanoi, ei muuta mitenkään sanottua. Verkkouutisten Juha-Pekka Tarkka yrittää uskotella, käyttäen aisaparinaan Jukka Tarkan lausuntoa, että Urmas Paetin jälkeenpäin kiistämä lausunto tekisi siitä tänään jotenkin epäuskottavan. Muistettakoon, etteivät Paet ja Viron ulkoministeriö koskaan kyennyt kiistämään faktaa, etteikö nauhoitettua keskustelua olisi käyty ja etteikö nauhoitus olisi ollut aito.

Viite: https://www.youtube.com/watch?v=fWkfpGCAAuw

Mitä me tänään tiedämme Maidan-verilöylystä, jolla Ukrainan vallankaappauksen oikeutus on lännessä perusteltu?

Tänään, lähes neljä vuotta Maidanin verilöylyn jälkeen. me tiedämme kuitenkin jo paljon enemmän faktaa Kiovan keskustassa tapahtuneista realiteeteista. Miksei Verkkouutiset ja "asiantuntija" Jukka Tarkka viittaa sittemmin tiedettyyn käsitellessään Kiovan traagisia tapahtumia? Eikö siis suomalaisilla olekaan oikeutta tietää esimerkiksi sitä, että oliko Urmas Paet kenties kuitenkin oikeassa esittäessään puhelimessa tietoutensa, että Maidanin joukkomurhan takana olikin tosiasiassa Kiovan nykyhallinto ja Maidanin vallankaappauksessa avustaneet tahot?

Faktaa on, että edelleenkään ketään ei ole tuomittu Kiovan verilöylystä, edes murhatyön tunnustaneita. Lännen valtamedian ja poliitikkojen kiivaasti esittämät väitteet Ukrainan presidentti Janukovichin, Ukrainan Berkut-poliisien tai jopa Venäjän osallisuudesta Kiovan verilöylyyn eivät tosiasiassa ole saaneet mitään todisteita tuekseen, vaan päinvastoin.

Ukraina ja länsivallat ovat olleet haluttomia tutkimaan Maidanin tapahtumia ja läntinen valtamedia on puolestaan järjestelmällisesti vaiennut kaiken sen tietouden, joka on viitannut suoraan tai epäsuoraan Kiovan nykyhallinnon olleen vastuussa vallankaappausta edeltäneestä verilöylystä.

Tässä VAIN PIENI OSA siitä vuosien myötä karttuneesta Maidan-tietoudesta, jonka Suomen valtamedia on jättänyt järjestelmällisesti kertomatta:

  1. Tiedämme nimeltä jo useitakin tarkka-ampujia, jotka osallistuivat Maidanin joukkomurhaan. Kaikki verityöhön osallistuneet ovat toimineet vallan kaapanneen hallinnon riveissä eli ns. mielenosoittajien puolella poliisivoimia vastaan. Viime joulukuussa paljastettiin, että Georgiasta peräisin olevat tarkka-ampujat, Alexander Revazishili ja Koba Nergaze osallistuivat poliisien ja mielenosoittajien ampumiseen. He operoivat palkkasotilaina hotelli Ukrainan katolta, joka oli Ukrainan hallitusta vastustavien joukkojen hallinnassa
  2. Helmikuussa 2016 ukrainalainen Ivan Bubenchyk tunnusti olleensa osallisena Kiovan verilöylyssä ja kertoi yksityiskohtaisesti omasta osallisuudestaan joukkomurhaan Maidan-äärimielisten joukkojen keskuudessa
  3. Viime marraskuussa tehtiin jälleen selväksi, että ei ole ole olemassa todisteita siihen, että Ukrainan Berkut-poliisi olisi syyllinen Maidanin joukkomurhaan. Ukrainan syyttäjänlaitos ei kyennyt esittelemään ainoatakaan todistetta poliisivoimia vastaan eikä yksikään asiantuntija ole antanut lausuntoa, että poliisin aseistusta olisi käytetty verilöylyn suorittamiseen. Tätä tietoutta tuki myös yli 50 oikeuden määräämää ballistista testiä
  4. Helmikuussa 2016 Haagin kansainvälinen rikostuomioistuin lupasi aloittaa tutkimukset Maidanin verilöylystä ja erityisesti sen tietouden perusteella, että Ukrainan nykyhallinnolla oli osuus tapahtumiin. Mutta kuten odottaa varmasti saattoi, sen koommin Haagin tuomioistuimesta, joka tunnetusti tukee toimillaan lännen intressejä, ei ole kuulunut käytännössä mitään
  5. Joulukuussa 2016 presidentti Janukovichin hallintopäällikkö Andrey Kyuyev nimesi kolme päävastuullista Maidanin vallankaappaukselle: Alexander Turchinov (valtaan nostetun Maidan-juntan ensimmäinen presidentti), Andrey Parubiu (nykyinen parlamentin puhemies) ja Sergey Pashinsky (entinen hallintopäällikkö, nykyinen parlamentin jäsen)
  6. Helmikuussa 2016 julkaistu tieteellinen yliopistotutkimus todisti, että Maidanin verilöyly oli lännen tukemien Maidan-äärimielisten joukkojen suorittama
  7. Syyskuussa 2017 entinen Ukrainan sisäministeriön joukkojen komentaja Stanislav Shulyak antoi lausunnon, jonka mukaan Kiovan verilöylyn takana olivat pääasiassa ulkomaiset tarkka-ampujat. Hänen mukaansa erityisesti nykyinen Ukrainan parlamentin puhemies Andrei Parubiu oli vastuussa joukkomurhan suorittamisesta palkkasotilailla.

Vastaavaa materiaalia kuin yllä esitetään eli dokumentoitua realismia ja julkaistuja faktoja, jotka osoittavat vallankaappauksen käynnistäneen valehyökkäyksen syylliseksi lännen tukemat Maidan-vallankaapparit, on olemassa paljon enemmänkin, mutta toisaalta, Ukrainan Berkut-poliisien, presidentti Janukovichin tai Venäjän osallisuudesta, ei puolestaan mitään.

Kaikesta tiedetystä huolimatta Suomen valtamedia, tällä kertaa kokoomuksen Verkkouutisten johdolla, tukeutuu yhä perusteettomiin Venäjä-vastaisiin väitteisiin, tukien sokeasti ja uskollisesti Ukrainan nykyhallinnon intressejä. Tee mieluummin omat mielipiteesi.

Uutisagendan mukainen vaikenemisen propaganda on ollut ja on yhä tänään Suomen valtamedian tehokkainta Ukraina-propagandaa. Ja lopuksi kysyttäköön, miksei Suomen valtamedia suostu edelleenkään esittämään Oliver Stonen dokumenttia - "Ukraina palaa!": https://youtu.be/AGeqY9yK474

Janus Putkonen, DONi Press, Donetskin Kansantasavallassa, 31.1.2018

DONi UutiskatsausUusimmat DONi Press

Comments: No comments yet

Post a comment

View More